17.5.2015

Peto on irti!

Moi! Pari viikkoa takaperin juoksutettiin Jormaa kentällä irti. Teen tästä nyt lyhykäisen kuvapostauksen, jotta olisi hiukan vaihtelua blogissakin. Ja kuvissa huomaa laihan hevosen, jota yritetään koko ajan lihottaa ja ruokkia niin paljon kuin vain ikinä pystyy! Talvella Jorma oli jo lihavampi, loimien alta sitä ei niin nähnyt. Keväällä se alkoi nyt enemmän laihtua. Mutta yhtään valituksia en halua, toistan: ruokimme hevostamme, se syö koko ajan tarhassa heinää





 Jorma on tollee: Ai hei otäksä kuvia? :D

 XD




13.5.2015

Lauran estevalmennus 9.5.

Moi! Ja nyt alkuun, tässä postauksessa on ihan kiittettävän paljon kuvia ! Nyt oli Lauran valmennusviikonloppu (9.-10.5.). Miulla oli yksityisvalmennus. Valkka alkoi kahdelta. Vähän myöhässä saavuin kentälle, hoitaessa oli kaikkea säätöä. Aloittelin melkein heti ravailemaan. Pääty-ympyrällä menin sitten laukkaa ja ravia. Siinä pientä hienosäätöä. Tulin sitten ristikon ravissa keskihalkaisijalla, josta sitten nousi laukka ja voltii oikealle kahden laukkapuomin yli. Sitten voltilta suoraan toinen ristikko ja voltti vasemmalle laukassa kahden puomin yli. Ja vielä loppuun ristikko. Tämä tehtävä sujui hyvin. (Iha btw, kuvissa Jormalla uusi Equilinen huopa)









Sitten nosteltiin esteitä ja tulin sitten ihan suoraan ilman voltteja. Tultiin sitten taas ravilla kolmoissarjalle. Ensin yhden laukan väli ja sitten kahden. Siinä muuteltiin viimeisen okserin leveyttäkin ja tulin sitä sarjaa useampaan kertaan. Tässä jumpassa tuntui, etten ollenkaa kerkeä hyppyihin mukaan ja olo oli sellanen löllö :D Jalatki huiteli aina millon missäkin.. xD

XD Mikä kana
Näissä kahdessa yllä olevissa kuvissa, miun jalat on ihan tuolla takana :Dd


Tulin lopussa vielä pituushalkaisijalla olevaa kolmen laukan linjaa kolmella esteellä. Loppuvaiheessa meinasi käydä ihan hupsusti! :D Mie melkein tipuin! Mie vähän hypyn jälkeen olin enemmän irti ja sitten ei tiedetty Jorman kanssa, että kumpaan suuntaan nyt kumpikin menee ja sitten laukkasin kentän toiseen päähän siinä satulan edessä :D Melkein tipuin heti esteen jälkeen aidalle, mutta en halunnut pudota niin sinnittelin matkass aloppuun asti :D Loppuravit sitten hyvin.









Loppuun artti kuvaa ;) :D

10.5.2015

Vuohimäki 3.5.

Moi! Kirjoittelen kisoista hiukan myöhässä, välissä on ollut pääsykokeet Ypäjällä ja muuta.
Itse kisat meni ihan jees.. Kuitenkaan en kisoista niin iloisena lähtenyt. Okei, ruusuke tuli mukaan, mutta vika rata ei ollut hyvä ja miettimistä jäi, että mikä meni pieleen tai on pielessä.


Luvassa oli vähän suuremmat aluekisat. Kisat olivat SvR:n 45-vuotisjuhlakilpailut. Metri alkoi vähän jälkeen 12 ja oltiin kisapaikalla 11 aikaan. Kisojen sää oli kyllä mielenkiintoinen.. Kun saavuttiin Vuohimäkeen sää oli selkeä ja kun juuri otettiin Jorma kopista pois niin alkoi satamaan. Sadetta tuli ihan pari minuuttia, eli juuri sen verran että ehti kastua vähän. Sitten aurinko taas paistoi ja sitten välillä tuli rakeitakin ja vettä ja taas paistoi :D Verryttelin maneesissa kaikki askellajit. J oli verryttelyssä hyvä. Ulkokentällä ravailin ja laukkasin pikkasen ja hyppäsin sitten jo ristikkoa pari kertaa. Eka hyppy oli vähän huonompi, mutta muut hypyt tuli hyvin. Pystyille ja oksereille tuli paikat hyvin ja hypyt oli hyviä. Lähdin luokassa 11. ja pääsin kentälle odottelemaan toisen suorituksen ajaksi jo. Luokassa arvosteluna oli 367.1. ja oli avoin junioreille ja lapsiratsastajille.



Metrin ratapiirros. Punaisella on merkitty toinen vaihe.
Rata alkoi hyvin. 1 ja 2 hyvin viidellä laukalla. 3 hyvin, 4 aivan liian paljon otin taakse! Ponnistuspaikka tuli kauheen juureen. 5a-b hyvin, en tiedä miksi sitten jalustin tippu kaarevalla linjalla 6 lähestyttäessä :D Ilman jalkkaria 6, kuitenkin hyvin. Sain jalkkarin jalkaan, mutta se oli sitten väärinpäin ja hihna kierteellä. 7 tuli kauhee hissihyppy. Jorma laskeutui takajaloilleen, videolta se ainakin siltä näyttää.. 8 okseri hyvin. Sitten alkoi toinen vaihe. 9 ja 10 tuli taas hyvin viidellä laukalla, hyvin ois voinu ottaa neljä laukkaa. 11 okserille sain hyvin hypättyä vinoon! 12:kin hyvin vinoon, hämähäkkihypyllä kuitenkin yli siitä, koska jäin suuhun kiinni.. Jorma kääntyi hyvin sitten 13:sta ja siihen hyvä hyppy. Hävisin kolmannelle ihan parilla sadasosasekunnilla! Kunniakierroksella nyt oli ihan kunniakierros meininkiä! Pääsin menemään ihan täpöllä (no ei ihan täpöllä:D ) kunniakierroksella! Jorma oli ihan kikseissä.


Laatu täysille!


oho ilman jalkkaria :D

Kuvasta kiitos Oona Pitkonen
 Kuva Oona Pitkonen

Kuva Oona Pitkonen
Kuvasta kiitos Oona Pitkonen
 Kuvasta kiitos Annika Huupponen
 Kuva Oona Pitkonen
 Kuva Oona Pitkonen

 Sitten menin opettelemaan 110cm radan ja Jenna talutteli Jormaa sillävälin maneesissa. Kävin kävelemässä radan ja menin sitten selkään. Lähdin yhdeksäntenä luokassa. Ekan verrytelyhypyn otin pienemmälle pystylle. Sitten kun tulin 110cm korkuisen okserin niin Jorma kielti.. Uudelleen ja taas se kielti.. Sain sittenennen rataa pari hyvää hyppyä niille isoimmillekkin. Rata alkoi hyvin. Ykköselle hyvä lähestyminen, samoin kakkoselle, mutta se kuitenkin tippui. Sitten sarjalle en löytänyt paikkaa ekalla kertaa. Toisella kerralla paikka ois ollut hyvä, toinen kielto..
Jormallahan on nyt ollut lantio jumissa. Tämä kieltely noille isoille voi johtua siitä että sitä sitten kiristää niin paljon että Jorma ei halua hypätä isoja. Jos nuo 'isot' on liian isoja Jormalle.. Koska Jorma ei ole kokenut estehevonen. Viimekesänähän meidän parit 110cm meni hyvin. Viimeiset kisat ei ollut oikein hyvät. Tipuinkin verryttelyssä ja Jorma hyppäsi hiukan kipeällä selällä... Ja myös rimakauhu voi olla osa syynä.. Äää.. Ei pyöri kivoja ajatuksia päässä ollenkaan..... Kattoo nyt vaa mahd. positiivisin mielin tulevaisuuteen. Tää nyt kuulostaa kunnon angsti postaukselta ja sellaselta valivali- postaukselta.. :D Ei voi mitään kun ei vaan onnistu, ei osaa ja menee iha päi mäntyä

Laatu vaan täysille!

 Kuva Annika Huupponen