3.8.2015

Lajin vaihto?!

Moi! Hiljaisuus oli laskeutunut blogiin kahdeksi viikoksi.. Hupsiiis.. No ei ole ollut kauheesti mitään kirjoteltavaa. Kerron nyt vähän kuulumisia. (mitä muistan)
Heinäkuussa olin töissä poimimassa mansikoita. Vähän se selkä kärsi siitä, mutta hengissä ollaan! Kävin myös siinä lähellä ratsastamassa muutaman kerran 5-vuotiaalla connemara tammalla. Poni oli kyllä todella mukava ratsastaa, vaikka viime kerrasta oli ollut aikaa jo 2 vuotta! Ponia oli käytetty ratsutuksessa 3 vuotiaana. Kyllähän se kulki kivasti, hiukan laiska ja peräkin lensi ponilta välillä :D Varmasti tulisi mukava kisaponi, kun aktiivisen kodin löytäisi!
En ole tainnut kertoa täällä netin puolella, että Jormaa laitumelta hakiessa rikkointuivat meidän PSOFSweden suitset :'( Siinä vaiheessa alkojo kiehua yli, kun ensin ei antanut kiinni ja sitten laukkaa ohjat kaulalla ja suitset jaloksissa laitumella.. Pitihän se loppujen lopuksi taluttaa tallille.. Mietin jo matkalla, että pitääkö nyt äitille kesätyörahat antaa, jotta saadaan uudet suitset.
Suitset selvisivät hengissä! Suitsista oli katkennut vain yksi kohta niskalenkistä ja siihen sai vielä hyvin rei'än.
Kävin sitten Matkuksessa tuhlaamassa rahat :D Ostin vaatteita ja Hööksiltä ratsastussukat ja vyön.

Sitten itse blogin otsikkoon...
Meillä oli tallin kisat 1.-2.8. Ensimmäisenä päivänä oli koulukisat ja toisena päivänä estekisat. Itse olin saanut suunnitella kisat ja radat molemmille päiville.
Niin sanottu kisaviikonloppu alkoi siis niillä koulukisoilla. Menin luokat Helppo C:2 2000 ja Helppo B:2009. HeC meni ihan hyvin, kerran askeleenpidennyksessä Jorma hyppäs laukalle. Ja lopputervehdykseen tultiin pohkeenväistöllä :D Voitin luokan 70
Sitten B alkoi hyvin, lopussa vähän hermot meni, mutta hyvin tultiin lopputervehdykseen. Keskilaukoistakin hyvin siirryttiin ensin harj.laukkaan ja sitten harj.raviin. Tulin toiseksi 64,40% tuloksella



 Been kunniakierrokselta :)



 Kivet sille kamu, sijotuttiin!


''hmmm.. mielenkiintoista'' :D

Siirrytääs sitten estekisoihin..
Oltiin tauon jälkeen päätetty mennä 70cm ja 80cm. En oo ikinä kisoissa menny Jormalla niin säälittävää estekorkeutta, kuin 70cm. Hyvähän se oli mennä, kun suurremmista ylipääsy on vaikeaa.. :D
Noh, verrytely oli tosi hyvä! Pyöreät ja hyvät hypyt verkkaesteille. Eli silleen kivoin mielin radalle. Sitten rata lähti liikkeelle huonolla lähestymisellä.. 1 ja 2 este oli kuuden laukan linjalla. Tultiin juureen ensimmäinen este. Kakkoselle ja kolmoselle hyvä hyppy. Neloselle ihan niin juureen kun vain mahdollista.. Annoin vain pitkän tien jälkeen Jorman mennä pitkänä ja kovaa..Melkein tipuin siinä hypyssä. Vitoselle hyvä hyppy ja sarja nro 6 nyt jäi meiltä lyhyeksi, niinkuin aina. Seiskalle hyvä hyppy, kasille oli hiukan vaikeampi kaareva linja, hyvin kuitenkin paikka löytyi. Sitten vielä uudelleen 1 ja 2 este. Molemmat tultiin juureen.. Kakkoselle himmasin liikaa. Rataan vielä kuului 3 ja 8 linjalla. Unohdin ne joten tein ylimääräisen voltin, josta tuli ne 4vp. Viimeiset esteet hyvin ylite.

Winner haha mikää voittaja










Nyt alko ratakuvat


Näinhänse nelos este ylitetään.. voiluojaaaaa






Sitten se 80cm. Saatiin hylätty suoritus.. Ykköselle jo heti tosi huono paikka. Kakkoselle sitten tultiin ihan toooosi kaukaa ja Jorma teki sellasen jumboloikan että toivoin vaan ettei rysähetä esteen päälle.. Kolmoselle sitten jo kielto. Kolmoselle näin, että hyppyolisi lähtnyt kaukaa, eikä J halunnut enää hypätä samanlaista jumboloikkaa. Toka kerralla yli hyvin. Nelosenkin yli hyvin, kun muistin vähän rentoutua. Vitosellekkin jees hyppy. Sarjalle minnuu vähän jänskätti tulla (mitä ihmettä?!?!) että mahdutaanko nyt mitenkään viisaasti tähän. Koitin olla vain ylipystyssä ja hidastella hiukan, hyvinhän päästiin sarja. Seiskallekkin ja kasille hyvät pomput. Ja kun tultiin uudelleen sama linja kuin alussa, niin taas huono hyppy ykköselle ja kakkoselle sitten kielto. Tulin sitten viimeisen linjan kiellon jälkeen ja linja meni hyvin. Ettäs se oli tällästä tänään.


 Ja tässä tämä kauhee hyppy.. 

 ja kielto..



 Sarjalla koitin olla pystyssä


 ja ihan vinksin vonksin esteestä yli
 ja sitten hylky


 70cm tuloksella kolmas luokassa. Vähän iloista naamaakin joskus :')

Niin lajin vaihtoa kouluun, koska meni tänä viikonloppuna paremmin? Voisin kyllä. Esteverkassa Jorma oli tosi hyvä ja hyppäsi hyvistä paikoista ja mutta kunnes päästään radalle niin alkaa kunnon sähläykset.. Kesken radankin sanoin ei tästä tule mitään. Se täytyisi nyt vain oppia ratsastamaan, ei tässä itkut auta. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä..
Jos oppisin Ypäjällä hiukan positiivisemman asenteen tähän hommaan.